Azhi ja vanha mattokutoja

Kaupungissa, jossa talot oli tehty savesta ja illat tuoksuivat kardemummalta ja ruusuilta, asui tyttö nimeltä Azhi. Hänen kotinsa oli kapean kujan varrella, jossa lepakot viilsivät ilmaa hämärässä, ja aivan kujan vieressä oli pieni paja, jossa oli sininen ovi. Oven takana asui mestari Behrouz, joka oli kutonut mattoja niin kauan, että hänen sormensa muistivat kuviot paremmin kuin hänen silmänsä. Hänellä oli valkoiset kulmakarvat kuin kaksi pientä lokkia ja ääni, joka kuulosti kuin hunaja lasissa. Joka iltana, kun aurinko vajosi kattojen taakse ja muezzinin huuto vaimeni, hänen ikkunassaan paloi pehmeä öljylamppu. Azhi pysähtyi aina ulkopuolelle ja kurkisti sisään. Hän ei tiennyt, että vanha mies oli jo huomannut hänet.

Eräänä iltana mestari Behrouz avasi oven ja viittasi häntä lähemmäs. 'Sinä kurkistat sisään joka ilta,' hän sanoi hiljaisella äänellä. 'Haluatko nähdä, miten matto syntyy?' Azhi nyökkäsi vaiti. Pajassa tuoksui villalle, puulle ja lämpimälle lampun öljylle. Iso puukehä seisoi keskellä lattiaa, ja kehyksestä riippui satoja lankoja, suorina kuin sade. Mestari Behrouz laittoi hänelle tyynyn lattialle. 'Matto alkaa aina hiljaisista langoista,' hän sanoi. 'Sitten tulee kuvio. Mutta ensin täytyy kuunnella lankoja.' Azhi kumartui eteenpäin ja kuunteli.

Mestari Behrouz otti palan villalankaa, punaista kuin kypsä granaattiomenan siemen, ja näytti hänelle, miten kahden langan ympärille solmittiin solmu. Hänen sormensa liikkuivat hitaasti, jotta tyttö ehtisi seurata jokaista vaihetta. 'Näin,' hän sanoi. 'Lanka taakse, ympäri, läpi ja alas. Sitten päästät pään, leikkaat poikki, ja aloitat seuraavan.' Azhi yritti. Hänen ensimmäinen solmunsa oli paksu ja vino ja roikkui väärään suuntaan. Toinen oli hieman vähemmän vino. Kolmas livahti pois kokonaan. Mutta hetken kuluttua hänen sormensa alkoivat osua oikeaan ilman että hän ajatteli sitä. Kymmenes solmu näytti melkein oikealta pieneltä punaiselta pisteeltä. Mestari Behrouz hymyili valkoisen partansa alta. 'Näin se alkaa,' hän sanoi pehmeästi. 'Monista pienistä pisteistä, jotka odottavat toisiaan. Yhdenkään niistä ei tarvitse olla täydellinen. Niiden tarvitsee vain olla siinä.'

Kun kuu oli kiivennyt korkealle kattojen yli, mestari Behrouz sanoi: 'Tämä riittää tälle illalle, Azhi. Matto tietää, että palaat.' Hän käveli kotiin hiljaisen kujan läpi. Hänen äitinsä oli jo sammuttanut kaikki lamput yhtä lukuun ottamatta. Azhi kömpi peittonsa alle. Ja silloin tapahtui jotain outoa. Kun hän sulki silmänsä, hän näki pienen punaisen pisteen tummaa taustaa vasten. Sitten toisen. Ja toisen. Pisteet muodostivat viivan, ja viiva muuttui reunaksi. Hän hymyili unessa. Hänen ensimmäiset solmunsa olivat seuranneet häntä kotiin ja löytäneet tiensä uneen.