Varjonukkemestarin tytär

Aurinko laski vuorten reunojen taakse ja lämmin iltavalo lankesi vinottain Sarin kodin ikkunasta. Taivas oli värjäytynyt syväoranssin ja vaaleanpunaisen sävyihin, ja viimeiset linnut lipuivat hiljaa ohitse kohti pesiään korkeiden bambumetsien latvuksissa. Sisällä vanha öljylamppu levitti punakultaista hohtoaan seinille, ja ilma tuoksui ruoalta ja kattopalkkien kuivalta ruoholta. Tämä oli Sarin rakkainta vuorokaudenaikaa, ilta, kun työt oli tehty ja talo sulki perheen ympärilleen kuin halaus.

Bapak Adi, Sarin isä, kantoi sisään rullalle kiedotun valkoisen puuvillakankaan ja kaksi vahvaa bambukeppiä. Hän liikkui varovaisesti, kuten hän aina teki wayangin aikaan. Sari kyykistyi nurkkaan ja seurasi jokaista liikettä tarkkana. Hän pingoitti kankaan tiukasti varsien väliin, kunnes se hehkui kuin pieni ikkuna yöhön, täynnä lampun valoa. Kankaan eteen hän laski vanhan puuarkun, jossa oli vanha messinkilukko. Se oli se arkku, jota Sari ei koskaan saanut avata yksin, se, jossa hahmot olivat.

Bapak Adi avasi arkun ja nosti esiin pehmeään batikkiin käärityn hahmon. Hän taitteli kankaan auki varovaisesti, melkein kuin avaisi kirjeen. Sari ryömi hiukan lähemmäksi. Hahmo oli leikattu puhvelinnahasta, paksusta ja kovasta materiaalista, joka oli silti lävistettynä lukemattomilla pienillä reillä hienoissa kuvioissa: kukkia, ympyröitä, lehtikehyksiä ja kaloja. Lampun valossa reiät loistivat kuin tähdet, ja hahmon luoma varjo ei ollut pelkkää pimeyttä vaan täynnä valoa ja muotoa. 'Tämä on Hanuman,' Bapak Adi sanoi ja piti hahmoa lampun edessä.

Hanumanin silmät oli upotettu pienellä keltaisella sarvella ja hänen häntänsä kiemurteli selän takana kuin kysymysmerkki. Kourassa hänellä oli pieni valtikka, ja hänen jalkansa olivat askeleessa kuin hän olisi juuri menossa jonnekin tärkeään. 'Hanuman on apinajumala,' Bapak Adi kertoi. 'Hän on vahva ja nopea ja uskollinen prinssi Ramalle. Mutta Hanumanin hienoin piirre ei ole voima, vaan sydän. Hän voi lentää merien yli ja kiivetä vuorten yli, mutta sen minkä hän valitsee kantaa, on useimmiten kukka.' Sari katseli hahmoa pitkään ja mietti, oliko totta, että sankari voi olla ystävällinen.

Naapuripihalta hiljaa ajelehtivat äänet kuuluivat avoimen oven läpi. Se alkoi yhdellä gongin lyönnillä, bong, ja levisi iltaan kuin laineet vedessä. Sitten tuli lisää lyöntejä, rytmikkäinä ja rauhallisina, ja niiden välissä kilisi jotain mikä kuulosti lasille tai ehkä vedelle. 'Se on gamelan,' Bapak Adi sanoi hiljaa. 'Muusikot soittavat, jotta tarina voi alkaa. Gamelanmusiikki on dalangin kumppani, ilman sitä wayang on vain hiljaisia varjoja.' Sari kuunteli. Sävelet roikkuivat ilmassa kauan sen jälkeen kun ne olivat hälvenneet, kuin eivät olisi oikein halunneet hävitä.