Museo sulkemisajan jälkeen

Kun viimeinen vieras astui ulos suurista puisista ovista, museo hiljeni täysin. Tornin kello löi kahdeksan pehmeää lyöntiä, ja ulkona pimeys laskeutui rauhallisesti kaupungin ylle. Aulassa yövartija Bertil sytytti pienen lyhtynsä. Se hehkui lämpimästi, kuin vanha ystävä, joka oli juuri herännyt. Bertil hymyili itsekseen. Nyt alkoi hänen suosikkihetkensä, iltakierros.

Bertil oli työskennellyt museossa monta vuotta. Hän tunsi jokaisen käytävän, jokaisen portaikon, jokaisen pienen narahduksen lattialaudoissa. Hän tiesi, mitkä lamput paloivat hieman heikommin kuin muut, ja mitkä ikkunat helisivät tuulessa. Lyhty kädessään hän aloitti kierroksensa. 'Hyvää iltaa, vanha talo', hän kuiskasi. Ja talo tuntui hengittävän hänelle takaisin.

Ensimmäinen sali oli fossiilisali. Sen keskellä seisoi valtava dinosauruksen luuranko, korkea kuin puu. Se oli yksi Bertilin suosikeista. Hän kutsui sitä Liinaksi, vaikkei se ollut lainkaan pieni. Lyhdyn valo kulki sileiden luiden yli, ja varjot asettuivat pehmeästi lattialle. 'Hyvää yötä, Liina', Bertil sanoi ja nyökkäsi ystävällisesti valtavalle pääkallolle.

Salin nurkassa seisoi pari patsasta aivan liikkumatta. Ne olivat kaksi vanhan ajan kivihahmoa, joilla oli ystävälliset kasvot ja kuluneet kädet. Bertil hymyili hieman ohi kävellessään. Sanotaan, että patsaat seisovat liikkumatta vain silloin, kun joku katsoo, mutta sehän on tietysti vain vanha satu. Bertil katsoi niitä aina hetken ylimääräistä, varmuuden vuoksi. Ne eivät liikkuneet. Ne eivät liiku koskaan.

Bertil siirtyi seuraavaan huoneeseen. Siellä riippui suuria öljymaalauksia raskaissa kultakehyksissä. Yhdessä taulussa istui lehmä lepäämässä kesäisellä niityllä. Toisessa pieni laiva purjehti sinisten aaltojen yli. Suurimmassa kukoisti vanha puutarha. Bertil pysähtyi hetkeksi jokaisen taulun eteen. 'Nuku hyvin, lehmä', hän kuiskasi. 'Nuku hyvin, laiva. Nuku hyvin, puutarha.'

Katossa oli pieni maalattu lasikupoli. Päivällä se hehkui sateenkaaren kaikissa väreissä, mutta nyt se oli melkein musta. Melkein, sillä kuu oli juuri alkanut nousta kaupungin kattojen yli, ja ensimmäiset säteet putosivat sisään kupolin läpi kuin ohuet hopealangat. Bertil kallisti päänsä taakse ja katsoi ylös. Tuntui kuin kuu tervehtisi häntä ikkunan kautta.

Bertil jatkoi tähtisaliin. Se oli hänen lempihuoneensa kaikista. Seinillä riippui suuria yötaivaan karttoja, ja keskellä huonetta seisoi vanha messinkinen planeettaglobus. Kattoon oli upotettu pieniä lamppuja, jotka muodostivat tähtikuviot. Bertil sammutti lyhtynsä hetkeksi, niin että hänellä oli vain tähtien valo ympärillään. Oli hiljaista, pehmeää ja turvallista.

Hän osoitti hiljaa tähtikuvioita, jotka hän tunnisti. Siellä oli Iso karhu seitsemän tähden pyrstöllään. Siellä oli Orion, joka liikkui hitaasti taivaalla. Ja siellä, aivan horisontin lähellä, kimalsi Iltatähti. 'Hyvää yötä kaikille', Bertil sanoi. 'Loistakaa sopivasti tänä yönä, jotta kaikki lapset saavat nukkua rauhassa.' Tähdet kimaltelivat takaisin, ikään kuin ne olisivat kuulleet hänet.