Etana hostan lehdellä

Hiljaisessa pienessä puutarhassa asui pikkuruinen etana. Sen nimi oli Sigge. Siggellä oli pehmeä pieni talo selässään. Se oli raidallinen ja kaunis. Nyt oli ilta. Taivas muuttui vaaleanpunaiseksi. Sigge katsoi ylös isoa hostan lehteä. Se oli hänen sänkynsä.

Sigge venytteli. Hän hengitti hitaasti. Sisään ja ulos. Sisään ja ulos. 'Hiljaa, hiljaa,' hän sanoi itselleen. 'Rauhassa ja turvassa.' Hän alkoi kiivetä isolle lehdelle. Lehti oli vihreä ja viileä. Se tuoksui sateelta ja sammalelta.

Lehti oli kuin kokonainen maa Siggelle. Lehden suonissa oli kukkuloita ja laaksoja. Sigge liukui eteenpäin. Hiljaa, hiljaa. Pieni hopeapolku kimalteli hänen takanaan. Se oli hänen jälkensä. 'Rauhassa ja turvassa,' hän kuiskasi. 'Rauhassa ja turvassa.'

Yhtäkkiä Sigge näki kastepisaran. Se oli pyöreä kuin pieni kuula. Se kimalsi kuin lasi. Sigge pysähtyi katsomaan. Kastetta kerääntyi lehdelle. Yksi pisara. Kaksi pisaraa. Kolme. Ne olivat kuin pieniä pyöreitä kristalleja. Sigge hymyili.

Sigge ojensi pieniä sarviaan. Hän kosketti kastepisaraa. Plops! Siitä tuli vielä pienempi pisara. Sigge naurahti hiljaa. 'Hei, pieni pisara,' hän sanoi. Pisara välkähti. Sitten eteenpäin. Hiljaa, hiljaa. Rauhassa ja turvassa.

Tuuli kuiskasi puutarhassa. Se oli pehmeä tuuli. Se silitti hostan lehteä. Lehti keinui hieman. Sigge keinui myös. Kuin vauva kehdossa. 'Aaaah,' Sigge huokaisi. Hän tunsi olonsa niin rauhalliseksi. Niin turvalliseksi. Niin hieman uneliaaksi jo.

Sigge ryömi eteenpäin. Hiljaa, hiljaa. Varjo liukui lehden yli. Sigge katsoi ylös. Se oli yöperhonen. Iso ja hiljainen. Sen siivet olivat pehmeät kuin sametti. Perhonen lensi kerran ympäri. Sitten se katosi. 'Hyvää yötä, perhonen,' Sigge kuiskasi.

Vähän kauempana Sigge tapasi pienen kovakuoriaisen. Kuoriainen oli ruskea ja kiiltävä. Hän oli kävellyt koko päivän. Nyt hän oli väsynyt. 'Hei, Sigge,' sanoi kuoriainen. 'Hyvää yötä, pieni etana.' 'Hyvää yötä, pieni kuoriainen,' sanoi Sigge. Ja molemmat hymyilivät.

Puutarha tummui. Kukat sulkivat terälehtensä. Mehiläiset olivat jo kotona pesässä. Sirkka alkoi soittaa. Sir-sir. Sir-sir. Se kuulosti pieneltä laululta. Kehtolaululta. Sigge kuunteli. Hän hengitti sirkan tahdissa. Sisään. Ulos. Sisään. Ulos.

Nyt Sigge oli puolimatkassa lehden yli. Hän pysähtyi hetkeksi. Hän katsoi taakseen. Hänen hopeajälkensä kimalteli kuin pieni joki. Sigge katsoi eteenpäin. Lehden reuna oli lähellä. Sen takana oli taivas. Pehmeä ja sininen. 'Hiljaa, hiljaa,' sanoi Sigge. 'Pian olen kotona.'

Kaste tihentyi. Lehti kimalteli nyt joka puolelta. Oli kuin olisi kävellyt tähtitaivaalla. Pieniä tähtiä joka puolella. Sigge hymyili ja ryömi eteenpäin. Hänen talonsa selässä oli lämmin ja turvallinen. Talon sisällä oli pehmeää. Se odotti häntä.