Sienikansa metsässä

Syvällä metsässä, missä sammal on pehmeää, kasvaa pieniä punaisia sieniä, joissa on valkoisia pilkkuja. Jokaisen sienen alla asuu pieni olento. He ovat sienikansa. He eivät ole tammenlehteä isompia. Kun ilta tulee, he kurkistavat ulos. Metsä rauhoittuu. Pian on aika.

Aurinko vajoaa kuusten taakse. Taivas muuttuu vaaleanpunaiseksi. Taivas muuttuu liilaksi. Tuuli kuiskii lehdissä, shhh, shhh. Pieni sienikansan tyttö on nimeltään Mira. Hän katsoo taivaalle. 'On lyhtykulkueen aika', hän sanoo pehmeästi. Tämä on sama ilta joka vuosi. Vain kerran.

Mira poimii lehden. Keltaisen koivunlehden, pehmeän ja ohuen. Hän taittaa siitä pienen lyhdyn. Sen keskelle hän asettaa kiiltomadon. Kiiltomato hehkuu lämpimästi kuin pieni aurinko. Lehti hohtaa keltaisena sisältä. Mira hymyilee. Lyhty on valmis.

Mira kulkee sienen luota toiselle. Hän koputtaa hiljaa. Kop, kop. 'On aika', hän kuiskaa. Yksi kerrallaan sienikansa tulee ulos. Heilläkin on lehtiä. Punaisia lehtiä. Keltaisia lehtiä. Ruskeita lehtiä. Jokaisesta lehdestä tulee lyhty. Jokaiseen lyhtyyn tulee pieni kiiltomato.

Pian heitä on monta. Kymmenen, kaksikymmentä, ehkä enemmänkin. Jokainen pitää lyhtyään ylhäällä. Lyhdyt loistavat, lyhdyt loistavat. Ne loistavat keltaisina. Ne loistavat oransseina. Ne loistavat punaisina. Ne näyttävät pieniltä tähdiltä maassa. Metsä on hiljaa. Vain pienet jalat sammalella.

Mira kulkee ensimmäisenä. Hän on tämän illan johtaja. Hän heiluttaa lyhtyään. 'Tulkaa mukaan', hän sanoo. Ja sienikansa lähtee. Pieni kulkue. Lyhdyt loistavat, lyhdyt loistavat. He kulkevat sananjalkojen välistä. He kulkevat pienen kiven yli. He kulkevat hiljaa, hiljaa.

Pieni kimalainen istuu lehdellä. Se on väsynyt. Sen siivet ovat taitettuina. Mira pysähtyy. 'Nuku hyvin, pieni kimalainen', hän kuiskaa. Kimalainen hyrisee hiljaa, brrr, brrr. Sitten se vaikenee. Se nukkuu. Kulkue jatkaa matkaa. Lyhdyt loistavat, lyhdyt loistavat.

Kulkue saapuu purolle. Vesi kimaltaa kuunvalossa. Plop, sanoo pieni pisara. Plop, sanoo toinen. Sienikansa kerääntyy reunalle. He pitävät lyhtyjään veden yllä. Vesi heijastaa lyhdyt. Nyt valoja on kaksin verroin.

Mira alkaa laulaa. Pientä laulua, pehmeää ja matalaa. 'Loista, pieni lyhty, loista yössä. Näytä meille tie, hellästi ja hitaasti.' Toiset laulavat mukana. Heidän äänensä ovat hentoja ja kauniita. Kuin tuuli. Kuin lehdet. Kuin sammal. Metsä kuuntelee. Puut taipuvat hiljaa.

Orava katsoo alas oksalta. Se hieroo silmiään. 'Onko jo ilta?' se sanoo haukotellen. Mira heiluttaa lyhtyään. Orava hymyilee. Se kiipeää takaisin pesäänsä. Se kietoo hännän ympärilleen. Se nukahtaa. Lyhdyt loistavat, lyhdyt loistavat.