Jänis ja kilpikonna

Pehmeällä vihreällä niityllä, jossa voikukat hohtivat ruohikossa kuin pienet auringot, asui jänis. Jänis oli nopea. Niin nopea, että korvat suhisivat juostessa, ja niin nopea, etteivät perhoset ehtineet väistää hänen syöksähtäessään ohi. Ja voi miten hän tykkäsi kerskua. Joka aamu hän nousi kivelle keskelle niittyä ja huusi kukkien yli: 'Kukaan ei ole yhtä nopea kuin minä! Ei edes tuuli saa minua kiinni. Ei edes linnun varjo saa minua kiinni.' Voikukat nyökkäsivät hiljaa ruohikossa. Mehiläiset surisivat eteenpäin apilan seassa. He olivat kuulleet sen ennenkin. Monta, monta kertaa.

Kivisellä polulla tepasteli kilpikonna. Hänen nimensä oli Tilda. Hänellä oli kauniisti kuvioitu kilpi, joka kimalsi auringossa, vihreänkeltainen kuin syyslehti, ja neljä pientä jalkaa, jotka ottivat hyvin pieniä askelia. Tip. Tap. Tip. Tap. Tildalla ei ollut koskaan kiire. Hän katseli kukkia kävellessään niiden ohi. Hän katseli pilviä, jotka liukuivat taivaalla kuin valkoiset lätyt. Joskus hän pysähtyi ja haisteli kanervia. Hän tykkäsi kuunnella sirkkoja. Hänellä oli aikaa, eikä hänellä ollut yhtään kiire koko maailmassa.

Jänis näki kilpikonnan ja alkoi nauraa. Hän nauroi niin, että korvat tärisivät. 'Katso miten hassua!' hän huusi ja hyppäsi alas kiveltä. 'Kilpikonna, kilpikonna, jalkasi ovat niin lyhyet. Kävelet niin hitaasti, että ruoho ehtii kasvaa, kun otat yhden ainoan pienen askeleen!' Hän osoitti omia pitkiä takajalkojaan. 'Katso minua. Minä ehdin metsänreunalle ja takaisin ennen kuin sinä olet nostanut yhtäkään jalkaa.' Tilda pysähtyi ja katsoi rauhallisesti jänistä. Hän ei ollut vihainen. Hän ei ollut surullinen. Hän hymyili pienesti ja rauhallisesti ja sanoi: 'En ole nopea. Mutta minä pääsen sinne, minne haluan.'

'Perille!' tirskui jänis. 'Et koskaan pääse perille yhtä nopeasti kuin minä.' Tilda räpäytti rauhallisesti rauhallisilla silmillään. Sitten hän sanoi jotain, mitä kukaan ei ollut kuullut kilpikonnan sanovan: 'Juostaan sitten kilpaa.' Jänis hiljeni. Sitten hän nauroi niin, että melkein kaatui. Hän nauroi, kunnes silmät vuosivat. Kilpikonna, joka halusi juosta kilpaa jäniksen kanssa? Se oli hauskinta, mitä hän oli koko elämänsä aikana kuullut. 'Tämä on helpoin voitto, jonka olen ikinä saanut,' jänis ajatteli ja pyyhki kyyneleet silmistään. 'Sanon kyllä, pikku kilpikonna. Sanon kyllä.'

Kettu kuuli heidän juttelunsa ja tuli esiin mäntyjen välistä. Hänellä oli tuuhea oranssi häntä, pehmeät tassut ja ystävälliset, kimaltavat silmät. Kettu oli koko metsän viisain, sen tiesivät kaikki eläimet. 'Minä voin valita reitin,' kettu sanoi pehmeällä äänellä. 'Ja minä voin päättää, missä maali on.' Hän osoitti pitkällä tassullaan. 'Aloitamme tästä, ison kiven luota. Sitten seuraatte polkua suuren tammen ohi tuolla kummun päällä. Sitten sinisen lammikon ympäri, jossa lumpeet kasvavat. Ja perille vanhalle valkoiselle aidalle toisella puolella. Tuolla on maali.' Tilda nyökkäsi rauhallisesti. Jänis pomppi innoissaan ylös ja alas.