Ensimmäinen käännös

Kesäilta lepäsi lämpimänä ja hiljaisena pienen länsirannikon sataman yllä. Aurinko oli jo alkanut kallistua kohti horisonttia, ja lahden vesi oli melkein peilityyni, vain aallonmurtajan ulkopuolella se rypistyi heikon tuulen alla. Edvin oli yhdeksänvuotias ja seisoi laiturilla keltaisessa pelastusliivissään kaksi sormea taskuunsa työnnettyinä. Hänen vieressään isoisä kumartui pienen puujollan partaan yli ja irrotti kiinnitysköyden. Vene keinui pehmeästi lepuuttajia vasten. 'Tänä iltana sinä purjehdit,' sanoi isoisä. Hän sanoi sen kuin se ei olisi mitenkään ihmeellistä. Mutta Edvinille se oli kaikkein ihmeellisin asia, jonka hän osasi kuvitella.

Vene oli nimeltään Lokki, ja se oli koko sataman pienin vene. Sillä oli valkoinen, hieman keltaiseksi haalistunut purjekangas kierrettynä puomin ympärille, lakatut laidat, jotka tuoksuivat vanhalta lämpimältä männyltä, ja pohjalaudat, jotka kiilsivät monen kesän suolavedestä. Edvin astui veneeseen yksi askel kerrallaan, juuri niin kuin isoisä oli opettanut. Älä koskaan hyppää veneeseen, isoisä sanoi aina. Vene ei ole tuoli. Se liikkuu samalla kun sinä liikut. Vene heilahti ja Edvin istuutui nopeasti tuhdolle. Tuoksui tervalta ja mereltä ja jollain makealla rantaniittyjen suunnasta lahden perukasta.

Isoisä astui hänen jälkeensä veneeseen, varovasti ja varmasti, niin että vene tuskin liikahti. Hän istuutui takimmaiselle tuhdolle, peräsinpinnan viereen, ja alkoi irrottaa valkoista purjetta puomista. 'Tänään on tasainen luoteistuuli,' hän sanoi. 'Täydellinen tuuli aloittelijalle. Kolme metriä sekunnissa, ehkä neljä ulkona kareilla.' Edvin nyökkäsi kuin olisi ymmärtänyt täsmälleen mitä se tarkoitti. Oikeasti hän tiesi vain, että 'tasainen' oli hyvä asia ja että lahdella ei ollut isoja aaltoja. Purje rullautui auki ja kahisi hieman, kun se aukesi vapaaksi kuin suuri vaalea arkki. Isoisä veti isopurjeen ylös pitkin mastoa, hitaasti, yksi nykäisy kerrallaan, kunnes se seisoi suorana ja kireänä vaaleaa taivasta vasten.

'Ennen kuin lähdemme, sinun pitää oppia sanat,' sanoi isoisä ja nyökkäsi puomia kohti, sitä pitkää puutankoa, joka piti purjeen alareunan kireällä. 'Tämä on puomi. Se heilahtaa yli, kun me käännymme. Se ei ole vihainen, mutta sitä kunnioitetaan.' Hän osoitti pienempää purjetta keulassa, joka oli kierrettynä rullalle. 'Tuo on keulapurje. Sitä käytetään kovemmalla tuulella. Tänään purjehdimme vain isopurjeella.' Sitten hän osoitti veneen kahta sivua. 'Se puoli, mistä tuuli tulee, on tuulenpuoli. Toinen puoli, jonne vene kallistuu, on suojanpuoli. Tuuli ja suoja. Sano se.' 'Tuuli ja suoja,' sanoi Edvin ja yritti pitää sanoja suussaan kuin pieniä kiviä.