Apinakuningas lainaa merta

Kauan sitten, vuorella jossa kasvoi persikkapuita ja pehmeitä pilviä, asui pieni apina nimeltä Sun Wukong. Sen turkki oli kullankeltainen kuin syksyn valo, ja silmät yhtä uteliaat kuin kaksi pientä lyhtyä. Kun muut apinat nukkuivat päiväunia, Sun Wukong istui ja katseli taivaalle. Siellä leijui pilvi, korkealla, valkoinen ja pyöreä, ja hän halusi niin kovasti yltää sinne. Mutta pilvi oli kaukana, ja hänen jalkansa olivat lyhyet. 'Tarvitsen jotakin mihin nojata,' hän kuiskasi itsekseen.

Vanha kilpikonna, joka loikoili lammen rannalla auringonpaisteessa, kuuli apinan. 'Jos etsit jotakin hienoa ja vahvaa,' se sanoi hitaasti, 'sellaista löytyy Itäisestä merestä. Siellä asuu Lohikäärmekuningas helmiäispalatsissaan. Hän on vanha, viisas ja ystävällinen, ja hänellä on monia ihmeellisiä aarteita.' Sun Wukong nousi istumaan. Itäinen meri! Hän ei ollut koskaan nähnyt merta. Vain kuullut tuulen kuiskivan siitä, kun se tuli idästä ja tuoksui suolalle ja merilevälle.

Sun Wukong kiitti kilpikonnaa ja lähti matkaan kohti itää. Hän hyppi purojen yli, kiipesi kukkuloiden ylitse ja seurasi tuulta, kunnes maa vietti alaspäin ja ilma maistui suolaiselta. Silloin hän näki sen: suuren, sinisen, hengittävän meren. Aallot vyöryivät rantaan kuin pehmeät valkoiset lampaat. Sun Wukong istahti hiekkaan ja tuijotti. Meri oli suurempi kuin yksikään vuori, jonka hän oli koskaan nähnyt.

'Miten Lohikäärmekuninkaan palatsiin pääsee?' Sun Wukong ihmetteli ääneen. Silloin aallosta kohosi hopeanvihreä kala. Sillä oli silmät kuin pienet kuut. 'Lohikäärmekuningas odottaa vain kohteliaita vieraita,' kala sanoi. 'Sano nimesi merelle ja kumarra, niin se avaa tien.' Sun Wukong nousi seisomaan, kumarsi syvään aalloille ja sanoi: 'Nimeni on Sun Wukong, ja tulen rauhassa.' Silloin vesi tyyntyi, ja pinnan alle ilmestyi pitkä, sinisestä kivestä veistetty portaikko.

Hän laskeutui varovasti portaita pitkin. Outoa kyllä, hän ei kastunut. Pehmeä, lämmin ilmakupla seurasi häntä kuin näkymätön viitta. Hänen ympärillään ui kaloja kaikissa sateenkaaren väreissä. Siellä oli kilpikonna, joka kantoi selässään helmilyhtyä, ja merihevonen, joka seurasi nyökytellen kohteliaasti. 'Tervetuloa, pieni vieras,' sanoi merihevonen pehmeästi.

Syvemmällä vesi muuttui yhä kirkkaammaksi. Sun Wukong erotti korallisia torneja, jotka kaartuivat virrassa kuin kukat. Merileväpuutarhat heiluivat kuin pitkät vihreät hiukset. Polkua reunustivat lyhdyt, helmiä, jotka hehkuivat sisältä päin pehmeästi. Tuoksu oli puhdas ja viileä ja hieman makea, kuin sade kivellä. Ja kaukana edessä, sinisestä jadesta tehdyn portin takana, kohosi Lohikäärmekuninkaan palatsi.