Hiiri ja norsu

Vihreällä, vihreällä niityllä asui pieni, pieni hiiri. Hiiren nimi oli Mira. Miralla oli pieni, pieni talo. Talo oli niin pieni, että vain hiiri mahtui sinne. Ja se oli aivan sopiva. Pieni, pieni, pieni.

Eräänä aamuna Mira kuuli raskaita askelia. Tump, tump, tump. Maa tärisi vähän, vähän, vähän. Mira kurkisti pienestä ikkunasta. Siellä seisoi norsu. Iso, iso, iso norsu. Norsu hymyili ystävällisen hymyn.

'Hei', sanoi norsu pehmeällä äänellä. 'Minun nimeni on Edvin. Saanko sanoa hyvää huomenta?' Mira nyökkäsi. Edvin heilautti vähän, vähän korviaan. Miran tassuja kutitti ilosta. Niin isoa ystävää hänellä ei ollut koskaan ollut.

Mira ja Edvin juttelivat koko aamun. He juttelivat ruohosta. He juttelivat pilvistä. He juttelivat lempikeitostaan. Ja sitten he nauroivat. Mira nauroi piip, piip, piip. Edvin nauroi hoo, hoo, hoo. Se oli oikein kaunis nauru.

'Tuletko sisälle teelle?' Mira kysyi kohteliaasti. Edvin katsoi pientä, pientä taloa. Hän katsoi pientä, pientä ovea. Hän rapsutti kärsäänsä. 'Minä yritän', hän sanoi. 'Minä yritän hyvin varovasti.'

Edvin kumartui alas. Hän työnsi kärsänsä ovesta. Hän työnsi yhden korvansa ovesta. Mutta iso norsu ei mahtunut pieneen hiiritaloon. Ei lainkaan, lainkaan, lainkaan. Edvin istahti ruohikkoon. 'Hupsis', hän sanoi pehmeästi ja hymyili.

Mira hihitti. 'Ei se mitään', hän kuiskasi. 'Juodaan tee ulkona.' Hän kantoi ulos pikkupienen kupin. Edvin katseli kuppia. Kuppi oli yhtä pieni kuin yksi hänen kynsistään. Hän nosti sen varovasti kärsänsä päällä. Varovasti, varovasti, varovasti.

He joivat teetä auringossa. Tuuli kuiskaili ruohossa. Mehiläiset surisivat ohi, bzzz, bzzz, bzzz. Mira kiipesi Edvinin korvalle ja istahti siihen. Se oli koko maailman pehmein korva. Pehmeä, pehmeä, pehmeä. Kuin lämmin peitto.

Mira sanoi: 'Edvin, minulla on idea. Pieni talo on pieni. Sinä olet iso. Me tarvitsemme talon, joka sopii meille molemmille.' Edvin nyökkäsi hitaasti koko päällään. 'Sopivan kokoinen talo', hän sanoi. 'Ei liian pieni. Ei liian iso. Sopiva, sopiva, sopiva.'

He alkoivat rakentaa. Edvin keräsi isoja hirsiä. Isoja, isoja, isoja. Mira keräsi pieniä oksia. Pieniä, pieniä, pieniä. He tekivät töitä koko päivän. Aurinko vaelsi taivaan poikki. Ja talo nousi korkeammaksi ja korkeammaksi ja korkeammaksi.

Kun ilta tuli, talo oli valmis. Siinä oli iso ovi Edvinille. Ja pieni luukku Miralle, aivan vieressä. Siinä oli iso ikkuna, korkealla. Ja pikkupieni ikkuna, ihan alhaalla. Se oli aivan sopiva heille molemmille.