Kuinka Anansi toi tarinat maailmaan

Kauan, kauan sitten, maassa jossa aurinko oli suuri ja lämmin ja puut kantoivat hedelmiä niin makeita että ihmiset nukkuivat paremmin öisin, ei vielä ollut yhtään tarinaa eläimistä tai sankareista. Kaikki kertomukset kertoivat Nyankuponista, jumalten päälliköstä korkealla taivaalla. Iltaisin ihmiset kokoontuivat tähtien alle ja kuiskasivat hänen nimeään. Mutta ruohikossa asui pieni hämähäkki nimeltä Kwaku Anansi. Hänellä oli kahdeksan ohutta jalkaa, kirkkaat silmät ja aivot jotka eivät koskaan levänneet. Ja eräänä iltana Anansille tuli niin suuri ajatus että hänen pienet jalkansa vapisivat.

'Miksi kaikki tarinat kertovat vain Nyankuponista?' Anansi mietti ja raapi päätään. 'Minäkin olen hauska. Olen ovela ja nopea ja ajattelen tuulta nopeammin. Tarinoiden pitäisi olla Anansi-tarinoita.' Ja koska Anansi oli sellainen hämähäkki joka ei koskaan tyytynyt pelkkään ajattelemiseen, hän kiipesi jo seuraavana aamuna kaikkein korkeimpaan puuhun, edelleen pilvien läpi, kunnes seisoi Nyankuponin suuren kultaisen talon edessä taivaalla. Hän kumarsi syvään ja sanoi ohuimmalla ja kohteliaimmalla äänellään: 'Päällikkö, minulla on sinulle pyyntö.'

Nyankupon katsoi alas hämähäkkiä kohti leveä hymy huulillaan. Hänen äänensä kuulosti ukkoselta lämpimän meren yllä. 'Ja mitä sinä haluat, pieni Anansi?' Hämähäkki suoristi selkänsä niin hyvin kuin osasi. 'Päällikkö, haluan että kaikkia tarinoita kutsutaan tästä lähtien Anansi-tarinoiksi Nyankupon-tarinoiden sijaan.' Jumalten päällikkö nauroi niin että lattia tärisi. 'Anansi, olet rohkea kun pyydät tällaista. Mutta en kiellä. Annan sinulle kolme tehtävää. Jos onnistut, tarinat kantavat nimeäsi ikuisesti. Jos et onnistu, menet kotiin ja vaikenet.' Anansi nyökkäsi innokkaasti.

'Kuuntele tarkasti,' sanoi Nyankupon. 'Ensimmäinen mitä sinun pitää tuoda minulle on ruukku täynnä eläviä mehiläisiä. Toinen on jättipitkä boakäärme, elävä ja ehjä. Kolmas on tiikeri, niin voimakas ja niin villi että minunkin henkeni salpautuu.' Anansi räpäytti silmiään kerran, kahdesti. Pistäviä mehiläisiä. Puristava boakäärme. Tiikeri jonka hampaat olivat kuin veitsiä. Kuka tahansa muu olisi pudottanut päänsä ja kävellyt kotiin. Mutta Anansi hymyili pienen, ovelan hymyn. 'Lupaan, päällikkö,' hän sanoi, 'että kaikki kolme seisovat edessäsi.' Sitten hän kiipesi hämähäkinverkkoa pitkin alas maahan.

Seuraavana aamuna Anansi otti ison saviruukun ja käveli metsään jossa mehiläiset asuivat. Kun hän kuuli niiden surinan kuin elävän pilven, hän istahti kannolle ja alkoi mutista ääneen itsekseen. 'Ei, ne eivät mahdu. Ruukku on aivan liian pieni.' Sitten: 'Kyllä mahtuvat. Mahtuvat aivan helposti.' Ja taas: 'Ei, mahdotonta.' Mehiläiset tulivat uteliaiksi. Yksi mehiläinen lensi lähemmäs. 'Mistä sinä riitelet, herra Anansi?' Anansi huokaisi ja katsoi ylös. 'Voi, se on tällainen naurettava kiista minun ja Nyankuponin välillä. Hän sanoo ettette koskaan mahdu lentämään näin pieneen ruukkuun. Minä sanon että mahdutte ihan hyvin.'