Poika joka huusi sutta

Korkealla vihreällä kummulla, pienen kylän yläpuolella, jonka punaiset katot ja savuavat piiput näkyivät alhaalla, laidunsi valkoinen lammaslauma. Niitä oli neljäkymmentä, ehkä enemmän. Ne kävelivät rauhallisesti pehmeässä ruohossa ja söivät apilaa ja voikukkia. Ja niiden keskellä, pitkä sauva kädessään ja pilli taskussaan, istui poika kivellä. Hän oli paimen. Joka aamu hän nousi kummulle lampaiden kanssa. Joka ilta hän laskeutui taas alas kylään. Hänen tehtävänsä oli yksinkertainen. Hänen piti pitää huoli, etteivät lampaat eksyisi. Ja hänen piti vahtia sutta, joka toisinaan hiipi metsästä ylös.

Aurinko kiipesi korkeammalle taivaalle. Mehiläiset surisivat apilankukissa. Haikara lensi hitaasti niityn yli pitkät jalat perässään riippuen. Lampaat määkivät hiljaa itsekseen. Mää. Mää. Mää. Poika istui kivellään ja katseli alas kylää. Hän näki naiset, jotka kävivät kaivolla. Hän näki miehen, joka pilkkoi puita talonsa takana. Hän näki lapset, jotka leikkivät suihkulähteellä. Ja hän huokaisi. Se oli aina samaa. Sama kumpu. Samat lampaat. Sama pitkä, pitkä päivä. Hän haukotteli ja heitti kiven ruohoon. Hän toivoi, että jotain, ihan mitä tahansa, tapahtuisi.

Silloin hänelle juolahti mieleen ajatus. Se ei ollut hyvä ajatus. Se oli sellainen ajatus, joka tylsistyneelle pojalle juolahtaa mieleen pitkänä, kuumana päivänä. Hän muisti, mitä aikuiset aina sanoivat hänelle ennen kuin hän nousi kummulle. 'Jos susi tulee, huuda! Huuda niin lujaa kuin pystyt, niin me tulemme auttamaan sinua.' Poika hymyili itsekseen. Olisihan se hauskaa. Nähdä pyykkärin jättävän pyykkinsä. Nähdä myllärin juoksevan jauhot käsissä. Nähdä kaikkien setien ja tätien rynnistävän kummulle ylös auttamaan häntä. Ja sitten paljastuisi, ettei mitään sutta ollutkaan. Hän nauroi ääneen ajatukselle, niin että lähin lammas katsoi yllättyneenä ylös.

Poika hyppäsi kivelleen. Hän veti keuhkonsa täyteen ilmaa, niin paljon kuin sinne mahtui. Ja sitten hän huusi niin lujaa kuin osasi alas kylää kohti: 'SUUUSI! SUSI! Kummulla on susi! SUSI!' Hänen äänensä kimmahteli kivien välissä. Se kaikui rinnettä alas. Se kantautui aivan torille saakka. Ja alhaalla kylässä kaikki pysähtyi. Pyykkäri pudotti pyykkinsä saaviin. Mylläri pudotti jauhosäkkinsä. Seppä päästi vasaransa putoamaan. Lapset suihkulähteen luona vaikenivat. Kaikki katsoivat kummulle ylöspäin. Ja kaikki alkoivat juosta.

He tulivat joka suunnasta. Maamies jätti auransa keskelle vakoa. Leipurin vaimo tuli taikinainen kaulin kädessään. Teurastaja tuli iso veitsensä mukanaan. Puuseppä otti kirveensä. He tulivat heinähangoilla, lapioilla ja kaikella, mihin saivat käsiinsä. He kiisivät polkua ylös, hengästyneinä ja punakkoina, valmiina taistelemaan suden kanssa ja pelastamaan lampaat. Mutta kun he saapuivat kummulle, he eivät nähneet mitään. Ei sudenjälkiä. Ei pelästyneitä lampaita. Vain lampaita, jotka laidunsivat kaikessa rauhassa. Ja pojan, joka istui kivellään ja tirskui niin, ettei saanut sanaakaan suustaan.