Bremenin soittoniekat

Vanhassa maatilassa asui rehellinen maamies ja hänen aasinsa. Aasi oli raatanut hänelle monta vuotta. Se oli kantanut säkkejä myllylle kaikenlaisessa säässä, kävellyt mäkiä ylös raskaiden kuormien kanssa eikä koskaan valittanut. Mutta nyt aasi alkoi vanheta. Selkä jäykistyi, jalat väsyivät, ja eräänä aamuna se kuuli isännän sanovan vaimolleen: 'Tuosta aasista ei ole enää mihinkään. Huomenna teen siitä lopun.' Aasi seisoi aivan hiljaa pilttuussaan. Se ymmärsi tarkalleen, mitä isäntä tarkoitti. Silloin se ajatteli: 'Tätä en aio jäädä odottamaan. Lähden tänä iltana. Minulla on kaunis ääni, se on minulla aina ollut. Menen Bremeniin ja rupean kaupunginsoittajaksi.'

Heti kun kuu nousi katon yli, aasi livahti ulos portista ja alkoi astella suurta kaupunkia kohti. Tie oli pölyinen, puut kuiskailivat tuulessa, ja tähdet syttyivät yksi toisensa jälkeen liilanpunaiselle taivaalle. Aasi tunsi oudosti sydämensä keventyneeksi. Se oli matkalla kohti jotain uutta. Se kokeili ääntään hiljaa, ettei kukaan kuulisi: 'Iaa, iaa.' Kuulostipa oikein kauniilta, hän ajatteli, hiljaista yötuulta vasten. Hänestä tulisi mainio kaupunginsoittaja. Siitä hän oli varma. Ja niin hän jatkoi eteenpäin pienin päättäväisin askelin, vanha aasi, joka ei suostunut luovuttamaan.

Hän ei ollut ehtinyt pitkällekään, kun hän huomasi vanhan koiran makaamassa tien vieressä. Koira läähätti raskaasti ja näytti surulliselta, ikään kuin se olisi juossut koko yön. 'Mikä sinua vaivaa, ystäväiseni?' kysyi aasi ystävällisesti. 'Voi,' huokaisi koira, 'olen jo vanha, eikä isäntäni mielestä minusta enää ollut metsälle. Hän aikoi tehdä minusta lopun, joten karkasin. Mutta mitä minä nyt teen? Enhän minä maantiellä elantoani ansaitse.' Aasi mietti hetken. 'Kuule,' hän sitten sanoi, 'minä olen menossa Bremeniin ryhtymään kaupunginsoittajaksi. Sinulla on voimakas, syvä ääni. Tule mukaani ja lyö patarumpuja orkesterissa!' Koira heilautti häntäänsä ensi kertaa moneen päivään.

Koira ja aasi jatkoivat matkaa yhdessä. Pian he näkivät kissan istumassa keskellä tietä. Sen viikset roikkuivat ja se näytti hyvin onnettomalta. 'Mitenkäs te jaksatte, kaunis rouva?' kysyi aasi kohteliaasti. 'Kuinkas tässä jaksaisi,' huokaisi kissa, 'kun henki on kapealla langalla. Olen jo vanhentunut ja makaisin mieluummin uunin vieressä kuin jahtaisin hiiriä. Niinpä emäntäni aikoi hukuttaa minut. Onneksi ehdin livahtaa pakoon, mutta nyt minulla ei ole minne mennä.' Aasi hymyili pitkillä korvillaan. 'Sinähän laulat kauniimmin kuin kukaan koko seudulla,' hän sanoi. 'Tule mukaamme Bremeniin. Meistä kolmesta tulee kaupunginsoittajia, ja koko kaupunki saa kuulla.' Kissa nosti häntänsä kuin huutomerkin ja liittyi seuraan.