Lumottu hevonen

Kauan sitten, Persian Shirazin kaupungissa, kuningas vietti uudenvuodenjuhlaa. Koko päivän tori oli täyttynyt musiikista, ilveilijöistä ja kirjavista teltoista. Kun aurinko laski ja taivas muuttui ruusunpunaiseksi, valtaistuimen eteen astui muukalainen. Hän talutti hevosta, joka kiilsi kuin musta peili. 'Teidän majesteettinne', mies sanoi ja kumarsi syvään. 'Mikään tämän päivän ihme ei vedä vertoja tälle hevoselle.' Kuningas hymyili hieman väsyneesti. 'Eihän se ole muuta kuin kaunis lelu.' 'Ei suinkaan', muukalainen vastasi. 'Nouskaa sen selkään, toivokaa itsenne mihin tahansa paikkaan maailmassa, ja silmänräpäyksessä olette siellä.'

Kuningas osoitti kaukana näkyvää vuorta. 'Hae minulle palmunlehti tuon vuoren juurelta.' Muukalainen heilautti itsensä satulaan ja käänsi pientä ruuvia hevosen kaulassa. Silmänräpäyksessä musta hevonen kohosi kuin salama ja katosi iltataivaalle. Vartin kuluttua hän ratsasti takaisin vihreä palmunlehti kädessään ja laski sen hymyillen kuninkaan jalkojen juureen. Kuningas mykistyi. 'Tuon hevosen on tultava minun omakseni', hän kuiskasi. 'Sano hintasi, mitä ikinä toivotkin.'

Muukalainen hymyili silmät siristellen. 'Herrani, hevonen on minulle kalliimpi kuin kulta. Annan sen vain prinsessan kättä vastaan, vanhinta tytärtänne.' Hovi henkäisi hämmästyksestä. Prinssi Firouz Schah, kuninkaan poika, punastui vihasta. 'Isä, ette voi edes harkita niin röyhkeää ehdotusta!' Mutta kuningas oli jo rakastunut hevoseen ja vastasi mietteliäästi: 'Poikani, kokeile sitä ensin. Kuka tietää, onko kaikki, mitä hän sanoo, totta.' Prinssi epäröi hetken, kumarsi sitten jäykästi ja nousi satulaan. Muukalainen alkoi kuiskata ohjeita, mutta prinssi, malttamattomuuden vallassa, väänsi heti ruuvia.

Musta hevonen kohosi kuin lintu ja nousi, ja nousi, ja nousi. Pian palatsi oli vain kimmeltävä kolikko kaukana alhaalla, ja vuoret muistuttivat peiton laskoksia. Tuuli vinkui prinssin korvissa ja tähdet syttyivät yksi kerrallaan. Kun hän vihdoin tunsi olevansa tyytyväinen matkaansa, hän väänsi ruuvia toiseen suuntaan, mutta mitään ei tapahtunut. Hän väänsi uudelleen. Ja taas. Sydän hakkasi kovaa. 'Unohdin kysyä, miten pääsen alas!' Prinssi ei kuitenkaan menettänyt rohkeuttaan. Varovasti hän tunnusteli sormenpäillään hevosen kaulaa pitkin, kunnes löysi paljon pienemmän tapin oikean korvan vierestä. Hän väänsi sitä, ja hevonen alkoi laskeutua pehmeästi maata kohti.

Oli jo paljon yli puolenyön, kun hevonen laskeutui pehmeästi suuren palatsin katolle. Prinssi kiipesi alas, oikoi väsyneitä jalkojaan ja katseli ympärilleen maidonvalkoisessa kuutamossa. Marmorikaiteet hohtivat hopeisina, ja terassin kulmassa oli pieni ovi, joka vei portaisiin. Hänellä oli nälkä ja jano, eikä hän tiennyt missä maassa oli. Hitaasti, hiljaa kuin kissa, hän laskeutui portaita alas. Tasanteella loisti lyhty, ja avoimen oven takaa hän näki pitkän salin, jossa vahdit kiiltävine miekkoineen nukkuivat seinämille nojaten. Salin perällä paloi hento valo verhon takana. Hän veti varovasti verhon syrjään.