Sammakkoprinssi

Olipa kerran nuori prinsessa, joka asui suuressa linnassa tummanvihreän metsän laidalla. Eräänä kauniina iltapäivänä hän puki ylleen huppunsa ja puukenkänsä ja lähti kävelemään yksin puiden lomaan. Aurinko paistoi lämpimästi lehvistön välistä, ja linnut lauloivat korkeilla oksilla. Keskellä metsää oli viileä lähde, jonka vesi oli kirkasta kuin lasi ja kylmää kuin lumi. Sinne prinsessa istahti sammaleiselle kivelle lepäämään. Kädessään hänellä oli rakkain lelunsa, kultainen pallo, joka kimmelsi auringossa. Hän heitteli sitä ilmaan ja otti aina kiinni, kerta toisensa jälkeen, ja nauroi ääneen hiljaisessa metsässä.

Kerran hän heitti pallon aivan liian korkealle. Se livahti hänen sormiensa välistä, kimposi kerran kiveen ja vieri lähteen tummaan veteen. Prinsessa juoksi reunalle ja kumartui katsomaan, mutta lähde oli niin syvä, ettei hän nähnyt pohjaa. Pallo oli poissa. Silloin hän alkoi itkeä, ja kyyneleet putosivat viileään veteen. 'Voi,' hän nyyhkytti, 'kunpa saisin kultaisen palloni takaisin, niin antaisin kaiken minkä omistan, kauniit vaatteeni, helmeni ja kaikki jalokiveni. Antaisin koko pienen maailmani.' Metsä kuunteli hiljaa, eikä tuuli juuri liikuttanut yhtäkään lehteä.

Yhtäkkiä veden pinnasta nousi paksu, kiiltävän märkä pää, jolla oli suuret keltaiset silmät. Se oli sammakko. 'Prinsessa, miksi itket niin katkerasti?' kysyi sammakko pehmeällä, kirkkaalla äänellä. Prinsessa pyyhki kyyneleensä ja vastasi puoliksi hämmästyneenä, puoliksi ärtyneenä: 'Voi, mitä sinä muka voisit tehdä hyväkseni, ilkeä sammakko? Kultainen palloni putosi lähteeseen, ja nyt se makaa siellä syvällä pimeässä.' Sammakko katsoi häntä rauhallisesti. 'En välitä helmistäsi, jalokivistäsi tai hienoista vaatteistasi,' se sanoi. 'Mutta jos pidät minusta ja annat minun asua luonasi, syödä pieneltä kultaiselta lautaseltasi ja nukkua tyynylläsi, niin haen pallosi takaisin.'

'Minkälaista hölynpölyä tämä typerä sammakko puhuu,' prinsessa ajatteli itsekseen. 'Eihän se kuitenkaan pääse pois lähteestä tulemaan luokseni. Minä lupaan sille mitä tahansa, kunhan saan palloni takaisin.' Ja sitten hän sanoi kirkkaalla äänellä: 'Niin, niin, hyvä sammakko, jos haet palloni, teen kaiken mitä pyydät.' Sammakko nyökkäsi tyytyväisenä ja painoi päänsä veteen. Se sukelsi syvälle, syvälle, niin syvälle, että prinsessa luuli sen jo jääneen sinne. Mutta hetken kuluttua se nousi taas pintaan, ja suussaan se kantoi kultaista palloa. Sammakko nakkasi sen varovasti sammaleiselle reunalle, ja pallo vieri suoraan prinsessan jalkoihin.

Prinsessa juoksi paikalle ilonhuudahduksin ja nosti pallon käsiinsä. Voi miten se kimmelsi! Hän käänteli sitä joka suuntaan ja unohti samassa hetkessä koko sammakon. Katsomatta taakseen hän juoksi puiden lomassa, kepeästi kuin kauris, kotia kohti. 'Odota, odota!' sammakko huusi hänen peräänsä. 'Ota minut mukaasi, kuten lupasit!' Mutta prinsessa ei kuullut, tai oli kuulematta. Pian hän oli jo metsän ulkopuolella ja linnan leveillä portailla. Hän juoksi nauraen saliin ja näytti palloa kaikille, eikä ajatuskaan kääntynyt siihen pieneen olentoon hiljaisen lähteen luona kaukana metsässä.