Saapasjalkakissa

Kauan sitten pienessä kylässä eli vanha mylläri, jolla oli kolme poikaa. Kun mylläri kuoli, hänellä ei ollut paljon jätettävää jälkeensä: vain mylly, aasi ja kissa. Vanhin poika sai myllyn, keskimmäinen sai aasin, ja nuorin sai pelkän kissan. Nuori mies istui kannolla mökin edessä ja huokaisi raskaasti. 'Veljeni voivat ansaita leipänsä yhdessä', hän sanoi, 'mutta kun olen syönyt kissani ja tehnyt sen nahasta muhvin, saan kuolla nälkään.'

Kissa oli kuullut kaiken, vaikka oli olevinaan unessa. Se nousi istumaan, kallisti päätään ja sanoi hyvin vakavalla äänellä: 'Älä murehdi, hyvä isäntä. Hanki minulle vain pussi ja teetä minulle pari hienoa saappaita, jotta voin juosta orjantappuroiden ja ohdakkeiden läpi. Silloin saat nähdä, etten ole niin huono perintö kuin luulet.' Nuori mies räpytteli silmiään ja tuijotti. Puhuva kissa! Ja kissa, joka vaati saappaita! Mutta hänellä ei ollut mitään menetettävää. Hän otti viimeiset lantit ja osti pienet nahkasaappaat ja nyörillä varustetun pussin.

Kissa veti saappaat jalkaansa hyvin siististi, ripusti pussin kaulaansa ja tarttui nyöriin molemmilla etukäpälillään. Sitten se hiipi suurelle metsärinteelle, jossa oli runsaasti kaniineja. Se laittoi pussiin leseitä ja voikukkia, oikaisi maahan ja makasi liikkumatta, aivan kuin olisi kuollut. Pieni kaniini, joka ei vielä tuntenut maailman juonia, hyppäsi uteliaana esiin ja kömpi pussiin haukkaamaan. Heti kissa kiristi nyörin ja sai kaniinin kiinni. Se oli hyvin ylpeä ensimmäisestä saaliistaan.

Kaniini pussissaan kissa lähti suoraa tietä linnaan ja pyysi tapaamista kuninkaan kanssa. Se kumarsi syvään, otti hattunsa pois ja sanoi: 'Teidän majesteettinne, herrani, jalo Carabasin markiisi, on pyytänyt minua tuomaan tämän kaniinin lahjaksi.' Kuningas hymyili leveästi ja rypisti otsaansa, sillä hän ei ollut koskaan kuullut mistään Carabasin markiisista. Mutta lahja oli hieno ja kissa oli kohtelias. 'Kiitä isäntääsi', kuningas sanoi ystävällisesti, 'ja sano hänelle, että hänen lahjansa ilahduttaa minua suuresti.' Kissa kumarsi uudelleen ja tassutti kotiin oikein tyytyväisenä.

Muutamaa päivää myöhemmin kissa piiloutui viljapellolle ja jätti pussin auki. Kaksi peltopyytä juoksi sisään, ja kissa kiristi nopeasti nyörin. Se vei peltopyyt kuninkaalle ja kumarsi yhtä syvään kuin viimeksi. 'Herrani, Carabasin markiisin terveiset', se sanoi. Kuningas ihastui kovasti ja antoi kissalle muutamia hopearahoja juomarahaksi. Viikko viikolta kissa toi villejä jäniksiä, fasaaneja ja kaloja, aina markiisin nimissä. Hovissa alettiin kuiskailla tästä salaperäisestä markiisista, jonka täytyi olla hyvin rikas. Ja kuningas tuli yhä uteliaammaksi tuntemattomasta lahjoittajasta.