Medio Pollito, puolikananpoika

Olipa kerran pieni kananpoika. Hänen nimensä oli Medio Pollito. Se tarkoittaa puolikananpoikaa espanjaksi. Hän ei ollut kuin muut. Hänellä oli vain yksi jalka. Hänellä oli vain yksi siipi. Hänellä oli vain yksi silmä. Hänellä oli vain yksi korva. Hän asui maatilalla Espanjassa. Hänen äitinsä oli iso, kiltti kana.

Medio Pollito ei ollut kuin sisaruksensa. Muut olivat kilttejä ja kuuliaisia. Kun äiti kotkotti, he juoksivat luokse. Mutta Medio Pollito ei tullut koskaan. Hän esitti, ettei kuule. Hänellä oli vain yksi korva! Hän loikki pois yhdellä jalallaan. Hyppy ja potku, hyppy ja potku. Hän piiloutui maissipeltoon. Äiti juoksi ja etsi häntä.

Eräänä päivänä Medio Pollito hyppäsi äidin luo. Hän kohotti itsensä yhdelle jalalleen. Hän vilkaisi röyhkeästi yhdellä silmällään. 'Äiti', hän sanoi, 'olen kyllästynyt tähän tilaan. Maissipelto ei enää huvita. Minä matkustan Madridiin. Menen tapaamaan itse kuningasta!' Äiti kana säikähti. 'Voi ei, pieni Medio Pollito! Se on aivan liian kaukana sinulle.'

Mutta Medio Pollito ei kuunnellut. Sisarukset rukoilivat häntä jäämään. 'Älä mene, ole kiltti!' he sirkuttivat. Mutta hän vain pudisteli pyrstösulkiaan. 'Hyvästi!' hän sanoi ylpeästi. Ja pois hän loikki tielle. Hyppy ja potku, hyppy ja potku. 'Ole kiltti kaikille!' äiti huusi perään. Mutta Medio Pollito ei edes kääntynyt.

Tie Madridiin oli pitkä ja kuuma. Pian Medio Pollito tuli pienen puron luo. Puro oli täynnä ruohoa ja lehtiä. Vesi tuskin pääsi virtaamaan. 'Voi, Medio Pollito!' huokasi puro. 'Ole kiltti ja siivoa rikkaruohot pois.' Mutta Medio Pollito pudisti päätään. 'Auttaa sinua? Ei kiitos!' hän sanoi. 'Minulla on kiire kuninkaan luo Madridiin.' Ja pois hän loikki. Hyppy ja potku, hyppy ja potku.

Pian Medio Pollito tuli pieneen metsään. Puiden välissä paloi pieni nuotio. Se paloi matalalla ja oli melkein sammumassa. 'Voi, Medio Pollito!' kuiskasi tuli heikolla äänellä. 'Ole kiltti, lisää kuivia oksia ja lehtiä. Muuten minä sammun!' Mutta Medio Pollito pudisti päätään taas. 'Auttaa sinua? Ei kiitos!' hän sanoi. 'Kerää oksat itse. Minulla on kiire Madridiin.' Ja pois hän loikki. Hyppy ja potku, hyppy ja potku.

Seuraavana aamuna Medio Pollito näki Madridin kaukana. Tien varrella seisoi iso kastanjapuu. Tuuli oli juuttunut oksiin. Se humisi ja vinkui eikä päässyt vapaaksi. 'Voi, Medio Pollito!' huusi tuuli. 'Loiki ylös ja auta minut irti oksista. Olen niin epämukavasti kiinni!' Mutta Medio Pollito vain nauroi. 'Auttaa sinua? Ei kiitos!' hän sanoi. 'Oma vikasi. Menen kuninkaan luo.' Ja pois hän loikki. Hyppy ja potku, hyppy ja potku.