Kajakki tähtien joella

Hiljaisen metsäjärven rannalla makasi pieni puinen kajakki. Hänen nimensä oli Lillan. Hänen puunsa oli vaalea ja sileä, ja hänen keulansa osoitti vettä kohti. Päivisin Lillan nukkui kaislikossa. Öisin hän kuunteli järveä. Tänä yönä taivas oli kirkas ja täynnä tähtiä.

Lillan katsoi alas veteen. Sielläkin lepäsivät tähdet, aivan hiljaa. Yksi, kaksi, kolme, niin monta kuin osaa laskea. Järvi oli kuin peili. Se oli kuin taivas taivaan alla. Lillan ajatteli, että se oli kauneinta mitä hän oli nähnyt. Hän makasi aivan hiljaa ja vain katseli.

Silloin tapahtui jotakin outoa. Vesi alkoi liikkua, vaikka tuuli ei käynyt. Järven tähdet alkoivat ajelehtia. Ne liukuivat hitaasti, hitaasti, kuin lehdet pehmeällä purolla. Järvi ei ollut enää järvi. Se oli joki. Hiljainen joki tähdistä. Lillan tunsi, kuinka vesi kohotti häntä.

Lillanin keulalle laskeutui pieni yöperhonen. Hän oli harmaa ja pehmeä, siivet kuin untuvaa. 'Saanko tulla mukaan?' kuiskasi perhonen. 'Saat', vastasi Lillan sanattomasti. Perhonen taittoi siipensä kokoon ja oli aivan hiljaa. Joki kuljetti heitä hitaasti eteenpäin. Metsä kuiskasi hyvää yötä heidän takanaan. Kaislikko heilautti hyvästit. Matka oli alkanut.

Joki nousi hiljalleen ylöspäin. Lillan tuskin huomasi sitä. Vesi vain kallistui hieman, kuin pehmeä rinne, jota voi liukua alas, mutta toiseen suuntaan. Pian metsä oli kaukana alhaalla. Kylän talot olivat pieniä kuin leluja. Lillan näki oman järvensä pienenä hopeapisarana. Hän oli matkalla taivaalle.

Ensimmäisenä hän tapasi suuren karhun. Karhu oli kokonaan tehty tähdistä. Hän käveli hitaasti taivaan poikki, käpälä kerrallaan. Karhu katsoi Lillania ystävällisin silmin. 'Hyvää matkaa', hän mumisi. 'Kiitos', kuiskasi Lillan takaisin. Sitten hän liukui ohi, rauhallisesti ja hiljaa. Karhu jatkoi pitkää kävelyään.

Kauempana makasi pitkä, uninen lohikäärme. Hän kiemurteli kuin joki itsekin. Hänen suomunsa kimaltelivat tuhansin värein. Kun Lillan tuli lähelle, lohikäärme avasi toisen silmänsä. Hän puhalsi pienen pilven tähtipölyä. 'Hei, pieni vene', sanoi lohikäärme ystävällisesti. Sitten hän sulki silmänsä taas. Hän nukkui edelleen.

Sitten tuli kettu, jolla oli pitkä häntä. Häntä oli tehty tähdistä, jotka loistivat punaisina ja kultaisina. Kettu istui tähtikivellä ja peseytyi kuin kissa. Kun Lillan liukui ohi, kettu nyökkäsi hitaasti. 'Minne olette matkalla, pieni puuvene?' 'Eteenpäin vain', kuiskasi Lillan. 'Eteenpäin vain.'

Joki teki pehmeän mutkan. Täällä tähdet kelluivat tiheässä, kuin pienet valkoiset lumpeet. Yöperhonen kohotti hitaasti päätään. 'Katso', hän kuiskasi. Tähtien välissä ui pieni tähtikala. Se oli hiljainen kuin salaisuus. Se seurasi heitä hetken ja vilkutti hopeisilla silmillään. Sitten se sukelsi ja oli poissa. Lillan hymyili sisällään. Joki kantoi heitä eteenpäin.