Kuningas Midas ja kultainen kosketus

Kauan sitten, maassa nimeltä Fryygia, hallitsi kuningas, jota kutsuttiin Midakseksi. Hänen palatsinsa kohosi kukkulalla oliivilehtojen ja viinitarhojen keskellä, ja sen seinät oli maalattu lämpimin värein, jotka hehkuivat iltavalossa. Kuningas Midas rakasti kauniita esineitä enemmän kuin mitään muuta. Hän rakasti kimaltavia kolikoita, koristeltuja maljoja ja kaikkea, mikä kiilsi. Kaikkein eniten hän rakasti pientä tytärtään Zoëa, jonka silmät olivat hunajanruskeat ja jonka nauru kaikui palatsin käytävissä. Mutta joskus, istuessaan kultakirstujensa ääressä, hän melkein unohti katsoa tytärtään.

Eräänä aamuna palatsin portille saapui joukko maanviljelijöitä, jotka olivat löytäneet vanhan miehen nukkumasta ruusupensaiden keskeltä. Miehellä oli valkoinen parta ja viiniköynnöksen seppele päässä. Hän nauroi ja lauloi, sillä hän oli hieman pyörryksissä eikä muistanut kotitietä. 'Tämä on Silenos,' Midas sanoi lempeästi, sillä hän tunnisti vanhan miehen heti. 'Hän on jumalan Dionysoksen, viinin ja ilon jumalan, ystävä. Häntä on kohdeltava kunniavieraana.' Maanviljelijät kumarsivat ja lähtivät, ja Midas otti Silenosta kädestä ja vei hänet palatsin sisään.

Kymmenen päivää ja kymmenen yötä Midas piti Silenosta luonaan. Pidettiin juhlia, joissa soi huilumusiikki ja palvelijat tanssivat, ja maljat olivat täynnä rypäleitä ja persikoita, ja lämpimät leivät kannettiin sisään suurilla hopeavadeilla. Silenos kertoi vanhoja tarinoita metsistä ja joista, jumalasta Dionysoksesta ja hänen leopardien vetämistä vaunuistaan, ja kuningas Midas kuunteli kuin lapsi. Yhdennentoista aamun koittaessa Midas asetti viitan Silenoksen harteille ja saattoi hänet itse takaisin vuorten yli, aina aukealle asti, jossa Dionysos odotti. Nuori jumala hymyili leveästi nähdessään vanhan ystävänsä.

'Olet ollut hyvä häntä kohtaan, joka oli opettajani ja melkein isäni,' Dionysos sanoi. 'Pyydä mitä tahdot, kuningas Midas. Mitä ikinä toivotkin, se on sinun.' Midas ajatteli kirstujaan, auringon säteitä ja kaikkea kiiltävää, jota hän rakasti. Ja kunnolla harkitsematta hän sanoi: 'Toivon, että kaikki, mihin kosken, muuttuu kullaksi.' Dionysos rypisti hieman otsaansa. 'Se ei ole viisas valinta, ystäväni. Oletko varma?' Midas nyökkäsi innokkaasti. 'Niin sitten tapahtukoon,' Dionysos sanoi hitaasti. 'Mutta muista tämä hetki.'

Kotimatkalla Midas ei malttanut odottaa. Hän kurkotti kättään tammenoksaa kohti ja katkaisi pienen oksanpätkän. Hetkessä se muuttui hänen kädessään hohtavaksi kullaksi. Hän nosti polulta kiven, ja sekin muuttui kullaksi, raskaaksi ja kylmäksi. Hän kosketti ruohotuppoa, ja vihreä muuttui kimaltavaksi langaksi. Hän nauroi ja huusi taivasta kohti: 'Olen koko maailman onnellisin mies!' Hän poimi puusta punaisen omenan, ja se muuttui kultaiseksi hedelmäksi, niin kauniiksi, että se näytti hänen kädessään pieneltä auringolta.