Leijona ja hiiri

Oli kuuma iltapäivä suurella keltaisella tasangolla. Aurinko paistoi korkealla taivaalla ja sai ruohon kimaltelemaan kuin kulta. Kaukana siintäneet kukkulat hohtivat sinisinä kuumuudessa, ja yksinäinen akaasia seisoi kuin vihreä päivänvarjo keskellä valoa. Sen puun alla, viileimmässä varjossa, makasi suuri ja vahva leijona. Hänen nimensä oli Leo, ja hän oli siellä kuningas. Harja oli paksu ja kullankeltainen, tassut suuria kuin lautaset, ja hengitys kulki hitaasti ja syvään. Hän nukkui. Mehiläiset surisivat. Ruoho rapisi hiukan. Maailma oli rauhallinen, ja Leo uneksi viileistä puroista ja pitkistä, laiskoista päivistä.

Ruohikossa, vähän kauempana, juoksi pieni hiiri. Hänen nimensä oli Milo. Hänellä oli pehmeä harmaa turkki, pienet pyöreät korvat, nenä joka tärisi koko ajan ja pitkä ohut häntä, joka kulki perässä kuin naru. Milolla oli kova kiire. Hän etsi pieniä siemeniä, pieniä hedelmänpalasia ja kaikkea muuta, jonka voisi viedä kotiin koloonsa kiven alle. Hän juoksi eteenpäin. Hän juoksi takaisin. Hän pysähtyi ja nuuhki. Hän juoksi taas. Milolle tasanko oli valtava maa täynnä korkeita keltaisia korsia, yhtä suuri kuin meri on kalalle. Ja juuri kun hän hyppeli pehmeän, keltaisen, lämpimän mättään yli, hän ei ajatellut hetkeäkään, mihin laski jalkojaan.

Lämmin mätäs ei ollut mätäs. Lämmin mätäs oli leijonan tassu. Milo hyppäsi sen yli ja ylös jotain suurta, pehmeää ja kultaista. Se haisi eläimeltä. Se liikkui hitaasti ylös ja alas. Ja edessään hän näki yhtäkkiä kaksi suurta suljettua silmää, mustan kuonon ja suun, josta pisti kaksi valkoista torahammasta. Milo pysähtyi äkkiä keskelle leijonan kuonoa. Hän oli juossut suoraan Leon kasvojen yli. Hän seisoi aivan hiljaa. Hänen sydämensä takoi niin nopeasti, että se melkein kahisi. Ja hänen pienten jalkojensa alla leijonan kulmat alkoivat värähtää. Murina, syvä kuin etäinen ukkonen, kasvoi Leon rinnassa.

Leo avasi silmänsä. Kaksi suurta kultaista silmää. Hän näki pienen hiiren suoraan kuonollaan, ja ennen kuin Milo ehti ajatella ainoatakaan ajatusta, suuri lämmin tassu oli laskeutunut hänen ympärilleen. Tassu oli ulkopuolelta pehmeä mutta vahva kuin tammen oksa. Leijona nosti hiiren korkealle ilmaan ja piteli häntä kahden kynsisen sormen välissä, ikään kuin Milo olisi pieni lelu. 'Kuka,' sanoi Leo äänellä, joka kuulosti kaukaiselta ukkoselta, 'kuka uskaltaa juosta leijonan kasvojen yli kesken hänen päiväuniensa?' Milo roikkui siellä ylhäällä. Tasanko näytti pieneltä alapuolella. Hän näki melkein siniseen kukkulaan asti horisontissa. Ja hän pelkäsi, niin että pienet tassut tärisivät.