Jänismatkustaja Lurv pitkälaivassa

Eräässä pienessä satamassa kaukana Norjassa asui pieni harmaa hiiri nimeltä Lurv. Hän ei ollut suurempi kuin puolikas leivänkannikka, ja turkki oli pehmeä kuin sumu. Lurv rakasti satamaa. Hän rakasti tervan ja suolatun kalan tuoksua, hän rakasti lokkien huutoa, ja kaikkein eniten hän rakasti iltoja, jolloin kalastajat lähtivät kotiin ja laiturit hiljenivät. Silloin Lurv kurkisti ulos vanhan vajaseinän halkeamasta ja uneksi kaikesta, mitä saattaisi löytää. Pudonneesta juustopalasta. Unohtuneesta leivänmurusta. Tai, kaikkein ihanimmin, seikkailusta jollaista yksikään muu hiiri koko satamassa ei ollut kokenut.

Eräänä iltana laiturissa oli kiinnitettynä aivan erityinen alus. Se oli pitkä ja kapea, keulassa korkea kilpi ja airot lepäsivät kyljen vieressä. Lurv oli nähnyt monia veneitä, mutta ei koskaan pitkälaivaa näin läheltä. Se tuoksui uudelta puulta ja märiltä purjeilta, ja maston juurella oli iso köysikiekko, pehmeä ja pyöreä kuin vuode. Lurv tassutti lähemmäs. Sydän hakkasi pienen harmaan turkin alla. Hän ei ollut koskaan ennen ollut laivassa.

Lurv kiipesi kiinnitysköyttä pitkin niin hiljaa kuin osasi. Köysi keinui hieman tassujen alla, ja hän pidätti henkeään päästyään kannelle. Siellä lepäsi suuri köysikiekko, niin pehmeä, että hän olisi melkein nukahtanut heti. Hän ryömi paksujen kierrosten väliin, pyörähti kahdesti ja teki itselleen pienen kammion. 'Vain pikainen kurkkaus,' Lurv ajatteli. 'Vain hetki, sitten juoksen kotiin.' Mutta hänen yläpuolellaan tähdet alkoivat syttyä, yksi toisensa jälkeen.

Lurv torkahti. Hän uneksi keksistä ja hiirien pitkistä käytävistä sataman laitureiden alla. Mutta yhtäkkiä hän heräsi voimakkaaseen huutoon ja kovaan tärähdykseen. Laiva liikkui. Airot loiskahtelivat veteen, purjeet läiskähtelivät tuulessa, ja jättimäiset askeleet jyskyttivät edestakaisin kannella. Lurv painautui syvälle köysipesäänsä eikä uskaltanut hengittää. Kun hän kurkisti ylös kierrosten välistä, hän näki sataman liukuvan kauemmas, yhä pienemmäksi, kunnes se katosi niemen taakse. Lurv ei ollut koskaan ennen nähnyt satamaa ulkoapäin. Hän ei tiennyt, pitäisikö pelätä vai lumoutua, ja vatsassaan hän tunsi molemmat yhtä aikaa.

Koko aamupäivän Lurv ei uskaltanut liikkua. Hän kuuli merimiesten puhuvan syvin äänin, hän kuuli heidän nauravan, ja hän kuuli heidän syövän. Hänen koko ruumistaan suuremmat jalat kävelivät köysipesän ohi yhä uudelleen. Kun nälkä lopulta voitti pelon, Lurv ryömi ulos, vain pienen matkan, etsiäkseen jotain syötävää. Hän nuuhkaisi. Jossain tuoksui kuivattu kala, ja öljytty puu, ja jotain lämmintä, ehkä puuroa? Lurv hiipi pitkin kannen halkeamaa, lähemmäs tuoksua.