Momotaro, persikkapoika

Kauan, kauan sitten, pienessä talossa Japanin vihreiden kukkuloiden juurella, asui vanha mies ja vanha vaimo. He olivat köyhiä viljelijöitä ja saivat tehdä lujasti työtä joka päivä ansaitakseen riisinsä. Vanha mies lähti joka aamu niittämään heinää naapureille, ja vanha vaimo jäi kotiin, hoiti taloa ja työskenteli heidän pienessä riisipellossaan. Enemmän kuin mitään muuta maailmassa he toivoivat lasta, mutta lasta ei ollut koskaan tullut. Joka ilta, kun he istuivat pienen tulen ääressä, he huokasivat hiljaa yhdessä ja toivoivat, että taivas joskus kuulisi heidät.

Eräänä kesäaamuna mies lähti kuten tavallisesti vuorille niittämään heinää, ja vaimo otti korin likaisia vaatteita ja käveli alas joelle pesemään. Vesi oli kirkasta kuin kristalli, ja pienet kalat uivat edestakaisin kivien välissä. Pajun pehmeät tupsut nyökkäilivät tuulessa, ja heinikko jokirannassa kimalteli kuin vihreä sametti. Vaimo istui rannalle, kastoi vaatteet veteen ja hieroi niitä kiveä vasten. Hän tunsi olonsa iloiseksi tietämättä oikein miksi, ikään kuin jotakin kaunista olisi juuri tänään tapahtumassa.

Juuri silloin hän kuuli pehmeän loiskahduksen, ja jotakin suurta tuli kelluen alavirtaan. Hän katsoi ylös eikä tahtonut uskoa silmiään. Valtava persikka, vaaleanpunaisena ja kullankimalteisena, ajelehti häntä kohti virran mukana. Pitkän elämänsä aikana hän ei ollut koskaan nähnyt sellaista persikkaa. 'Sen täytyy maistua ihanalta,' hän kuiskasi. 'Minun täytyy viedä se kotiin vanhalle miehelleni.' Hän kurotti kätensä, mutta persikka kellui liian kaukana. Silloin hän muisti vanhan laulun ja alkoi taputtaa käsiään tahdissa: 'Kaukainen vesi on katkeraa, läheinen vesi makeaa. Ohita karvas ja tule luokseni makeaan!'

Ja katso! Persikka alkoi heti liikkua kohti rantaa, lähemmäs ja lähemmäs, kunnes se pysähtyi aivan hänen käsiensä eteen. Vanha vaimo nosti sen ylös ja hämmästyi sen painosta. Hän laittoi vaatteet takaisin bambukoriin, asetti persikan käsivarrelleen ja kiiruhti kotiin niin nopeasti kuin jalat kantoivat. Koko matkan hän mietti, mitä hänen miehensä sanoisi. Aika kului hitaasti odotellessa, mutta lopulta, auringon laskiessa kukkuloiden taakse, mies palasi suuri heinäkimppu selässään, niin suuri että vaimo tuskin näki häntä.

Kun mies oli pessyt jalkansa ja noussut kuistille, vaimo juoksi sisään ja toi suuren persikan. 'Oletko koskaan elämässäsi nähnyt tällaista persikkaa?' hän kysyi ylpeänä. Mies hämmästyi. 'Tämä on tosiaan suurin, jonka olen koskaan nähnyt. Mistä ostit sen?' 'En minä ostanut sitä,' vaimo vastasi, 'löysin sen joesta!' He istuutuivat molemmat pöytään, ja mies otti keittiöveitsen leikatakseen persikan auki. Mutta juuri kun hän nosti veistä, tapahtui jotain ihmeellistä: persikka halkesi itsestään kahtia, ja kirkas pieni ääni huusi: 'Odota hetki, vanha isä!'