Samarkandin kirjakauppias

Kaukana, missä silkkitie kiemurteli pölyisten vuorten halki, sijaitsi Samarkandin kaupunki. Iltaisin basaari tuoksui kardemummalta, lämpimältä leivältä ja vasta värjätyltä kankaalta. Pieni poika nimeltä Aram asui pienessä savitalossa kamelitorin takana. Hän oli yhdeksänvuotias, ja hänellä oli kaksi taskua: yksi taatelinkiviä varten ja toinen kolikoita varten, joita hän oli säästänyt koko vuoden. Sinä iltana, kun taivas muuttui ruusunpunaiseksi kupolien yllä, hän lähti etsimään jotain kaunista. Hän ei tiennyt, että hän löytäisi kirjan, joka ei tahtonut pysyä paikallaan.

Basaari oli oma maailmansa. Karavaaninjohtajat pölyisissä viitoissaan joivat teetä pienistä laseista ja kertoivat kaukaisista hiekkamyrskyistä. Kirjansitojat löivät nahkakansia puuvasaroilla niin että kujat kajahtelivat. Aram puski ohi kauppiaan, joka myi sinisiä ruukkuja, naisen, joka paahtoi kurpitsansiemeniä hiilien yllä, ja vanhan miehen, joka nukkui papukaijahäkin kansi päässään. Hän pysähtyi hetkeksi mausteliikkeen luo, jossa kurkuman, paprikan ja juustokuminan pyramidit hohtivat kuin värikkäät pienet vuoret. Aivan perällä, holvikäytävässä jossa tuoksui vanha kaneli ja muste, hän löysi pienen kirjakojun, jota ei ollut koskaan ennen nähnyt. Pöydällä oli kuusi kirjaa siistissä rivissä, ja niiden vieressä istui kirjakauppias, jonka kulmakarvat olivat niin valkoiset että ne näyttivät villalta.

'Sinä etsit kirjaa', sanoi kirjakauppias katsomatta ylös. 'Et mitä tahansa kirjaa.' Aram nyökkäsi. Hän osoitti pienintä kirjaa. Se oli sidottu pehmeään ruskeaan nahkaan, eikä kannessa ollut otsikkoa. 'Tuon', kuiskasi Aram. Kirjakauppias hymyili puolikkaalla suulla. 'Tuo kirja on erityinen. Se nukkuu päivisin ja herää öisin. Haluatko silti sen?' Aram mietti pitkään. Sitten hän asetti pöydälle kaikki säästämänsä kolikot, yksi kerrallaan, kunnes tasku oli tyhjä.

Kirjakauppias laski kolikot kiirehtimättä. Hän pani ne pieneen messinkimaljaan ja kääri kirjan kangaspalaan. 'Kolme asiaa sinun on muistettava', hän sanoi. 'Lue hitaasti. Sulje se kun olet väsynyt. Ja jos se käy raskaaksi, anna sille jotain vastineeksi.' Aram avasi suunsa kysyäkseen mitä hän tarkoitti, mutta kirjakauppias oli jo kääntynyt lakaisemaan lattiaa palmunlehväluudalla. Aram käveli kotiin pimeitä kujia pitkin pidellen kirjaa käsissään kuin se olisi nukkuva lintu.

Kotona Aram istui huovallaan ja avasi kangasta. Kirja oli lämmin, kuin pieni eläin joka oli nukkunut hänen sylissään. Hän avasi kannen, ja ensimmäinen sivu tuoksui sateelta kuivilla kivillä. Sivulla oli kertomus pojasta, joka ratsasti kamelilla kahden aavikon välissä. Tarinan poika pudotti vesipullonsa hiekkaan, mutta löysi keitaan, jossa vanha nainen tarjosi hänelle maitoa puukulhosta. Aram luki koko tarinan lampun valossa, hitaasti, jotta sai maistaa joka sanan. Kun hän tuli viimeiseen riviin, kameli nukahti keskelle sivua ja poika heilautti kättään. Aram sulki kirjan varovasti, juuri kuten kirjakauppias oli sanonut, ja asetti sen tyynyn viereen. Siitä oli jo tullut hänen paras ystävänsä.