Varpunen, jonka kieli leikattiin

Kauan, kauan sitten pienessä talossa Japanissa asui vanha mies ja hänen vaimonsa. Mies oli ystävällinen ja kärsivällinen, mutta vaimo oli äksy ja riitaisa aamusta iltaan. Koska heillä ei ollut lapsia, mies piti seuranaan pientä kesyä varpusta. Hän kutsui sitä nimellä Suzume San, neiti Varpunen, ja rakasti sitä kuin omaa lastaan. Joka ilta, kun hän palasi peltotöistä, hän avasi häkin ja antoi varpusen lentää vapaana huoneessa. Hän opetti sen kumartamaan pienellä päällään, ja se oppi nopeasti.

Eräänä aamuna mies lähti metsään hakkaamaan halkoja, ja vaimo jäi kotiin pesemään pyykkiä. Edellisenä päivänä hän oli tehnyt suuren kulhollisen riisitärkkelystä vaatteita varten. Mutta kun hän tuli hakemaan sitä, kulho oli aivan tyhjä. 'Kuka on varastanut tärkkelykseni?' hän huusi. Juuri silloin pieni varpunen lensi alas orreltaan, kumarsi höyhenpäätään niin kohteliaasti kuin oli oppinut, ja sirkutti: 'Minä söin sen. Luulin sitä ruoaksi minulle. Olkaa kiltti ja antakaa anteeksi, vis-vis-vis!'

Mutta vaimo ei halunnut antaa anteeksi. Hän ei ollut koskaan pitänyt varpusesta, ja nyt hän vihdoin sai syyn raivota. 'Sinä otit tärkkelykseni tuolla kielellä!' hän huusi. 'Saat tuntea, miltä tuntuu elää ilman sitä!' Hän tarttui pöydällä makaaviin saksiin, kaappasi pienen linnun kovin käsin ja leikkasi sen kielen poikki. Sitten hän ajoi varpusen ulos ovesta välittämättä, minne raukan piti mennä. Suzume San lensi värisevin siivin riisipeltojen yli, äänettömänä ja verisenä, ja vaimo palasi tärkkelyksensä ääreen yhä mutisten.

Illalla mies palasi metsästä. Tavalliseen tapaan hän odotti, että Suzume San lentäisi häntä vastaan sirkuttaen ja iloisena, laskeutuakseen hänen olalleen. Mutta talo oli hiljainen. 'Missä on pieni varpuseni?' hän kysyi huolissaan. Vaimo teeskenteli aluksi tietämätöntä. Mutta mies ei luovuttanut, ja lopulta vaimo kertoi kaiken, kuinka varpunen oli syönyt tärkkelyksen, kuinka hän oli leikannut sen kielen ja ajanut sen pois. Hän näytti jopa pientä kieltä. 'Kuinka saatoit olla niin julma?' mies kuiskasi, ja suuri suru täytti hänen sydämensä.

Sinä yönä mies itki hiljaa peittonsa alla, kun vaimo kuorsasi raskaasti vieressä. Ennen kuin nukahti, hän teki päätöksen: huomenna hän lähtisi etsimään pientä varpustaan. Heti kun aamunkoitto värjäsi taivaan vaaleaksi, hän söi nopeasti aamiaisensa ja lähti matkaan. Hän kulki aaltoilevien riisipeltojen ja metsäisten kukkuloiden yli, ja jokaisen bambuviidakon luona hän pysähtyi ja huusi väräjävällä äänellä: 'Missä, oi missä asuu varpuseni, jonka kieli leikattiin? Missä, oi missä asuu varpuseni, jonka kieli leikattiin?' Aurinko nousi korkealle, mutta mies ei levännyt.